Janoiselle retkeläiselle lähde on helpotus. Raikasta pohjavettä virtaa maan pinnalle ja matkalainen voi sammuttaa janonsa. Sukututkijan näkökulmasta lähde on myös helpotus, joskin tässä kohdin kyseeseen tulee varsin erityyppinen lähde. Lähteitä myös löytyy paljon, kun vain osaa hakea oikeasta paikasta.

Sukututkimuksen aloittamiseen tarvitset kolme asiaa:

1. Henkilön nimen
2. Syntymä- tai kuolinajan
3. Syntymä- tai kuolinpaikan

Kyllä olisin ollut äärettömän iloinen, kun olisin tämän tiennyt silloin, kun itse lähdin tälle sukututkimuspolulleni. Homma lähti tällaisella itselleni tyypillisellä "vauhti 100 - äly 0" -taktiikalla. Itsestäni taaksepäin laskettaessa 4. esipolvessa eli yksi mies, josta sukumme vaikeni kuin muuri. Lapsille annettiin epämääräisiä vastauksia kysymyksiin ja muuten ei miehestä mainittu sanaakaan. Aloittaessa mulla oli käytössä nimi, hautauspaikkakunta ja Google. Tahkoin vähän turhan pitkään näiden kimpussa pääsemättä millään tavalla eteenpäin.

Lopulta kyllästyin ja heitin Googleen toisen nimen, jonka kautta pääsin tutustumaan Geniin. Olikin melkoinen yllätys, kun kyseiselle herrasmiehelle kirjatut vanhemmat eivät vastanneet lainkaan minulla ollutta tietoa. Enpä siinä sitten osannut oikeaa tietoa etsiä mistään muualta, kuin suvussamme 90-luvulla tehdystä jälkipolviselvityksestä, joka lähti tämän kyseessä olleen herrasmiehen isästä.

Onneksi aivoissani on vielä jokin loogisen ajattelun osanen sijoillaan, koska aika nopeasti tuli se ajatus, ettei tämä näin voi mennä. Siispä Google auki ja hakusanaksi "sukututkimus". Listan kärkipäässä löytyivät Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Evankelis-lueterilaisen kirkon sukututkimusta käsittelevä nettisivu. 

Seuraavat viikot kuluivatkin seuran sivuilla, lukien ohjeita sukututkimuksen aloittamiseen ja suunnitelmia tehden. Erityisesti tietosuojan kanssa käytin runsaasti aikaa, ja siihen kannustan muitakin keskittymään. Vastuullisuus henkilötietojen oikeasta käsittelystä on sukututkijoidenkin kohdalla tärkeää!

Jep. Eipä tätä olisi seuran sivuilla voitu juurikaan paremmin kuvailla. Kyllä niin lähti lapasesta! Aloittelevalle sukututkijalle annetaan ohjeeksi valita tutkimussuunta tai sukuhaara. Sitten määrätietoiseen tiedonkeruuseen. Tässä kohdin kannattaa olla erityisen utelias, sillä mikään muu ei kannattele tutkijaa eteenpäin kuin ääretön halu saada tietää enemmän.

Miksi tyytyä yhteen, kun voi saada monta? Minä valitsin tutkittavaksi neljä sukuhaaraa! Ihan vain sillä perusteella, että jos yhdessä tulee stoppi, niin voin tehdä seuraavaa. Jos jokin haara kyllästyttää, niin toisessa varmasti löytyy jotain mielenkiintoista. 

Ja niinpä uppouduin vähän kerrallaan syvemmälle ja syvemmälle digitaalisten arkistojen syövereihin. Rippikirjoissa vastaan tuli talollisia, renkejä, piikoja, kirkonisäntiä, pappeja, sotilaita, aatelisia ja kuninkaallisia. Tallensin nimiä, syntymäaikoja ja perhesuhteita tietoihin ajatuksena, että palaan niihin myöhemmin ja tarkastan, että linjat tosiaan pitävät paikkansa. Että sukupuuhuni todella kuuluu keskiaikainen italialainen kuningas!

Olisi vaan pitänyt ymmärtää, että sukututkimusta tehdessä ei olla sienimetsällä. Sukututkimuksessa ei kerätä vain niitä parhailta näyttäviä yksilöitä. Niitä mitättömiä yksilöitä ei jätetä selvittämättä. Eikä varsinkaan jätetä löytypaikkaa merkitsemättä!!! Siinä on vaarana se, että löydös italialaisesta kuninkaasta katoaa ja vain muisto jää.

Jos aloittavalle sukututkijalle haluaisin jonkin ohjeen antaa, niin ennen kuin teet mitään muuta, opettele merkitsemään ensimmäisenä lähde!

Kyllä! Ettekä usko, miten paljon koulussa jätetään kertomatta!