Olin taas täysin muiden johtolankojen kimpussa ja etsimässä lisätietoa eräästä tapahtumasta digitoitujen sanomalehtien parista, kun harhauduin lueskelemaan täysin muita juttuja. Jos et vielä ole tutustunut suomalaisten sanomalehtien, aikakauslehtien, pienpainatteiden ja monien muiden kirjallisten tuotosten sisältöihin, niin siihen on loistava tilaisuus Kansalliskirjaston Digitaalisten aineistojen sivustolla! Näitä sivuja kun olen selaillut, niin en enää yhtään ihmettele, että äitini lapsuudenkotiin tilattiin useampiakin sanoma- ja aikakauslehtiä. Elokuva-Aittaa äiti aina kehuu, sitä en kylläkään ole vielä edes yrittänyt sivustolta etsiä.

Tällä kertaa joka tapauksessa eksyin lueskelemaan kuvalehteä. Kyseessä on maksutta kerran kuussa Turun Lehden tilaajille jaettu Suomi - Kuvalehti kansalle ja sen huhtikuussa 1910 ilmestynyt numero.

(kuvakaappaus digitoidun lehden etusivulta, Kansalliskirjasto)

Lehdessä ei juurikaan kuvia ole ollut: kannessa on piirros saarnastuolista newyorkilaisen kirkon ulkoseinällä ja sisäsivuilla muotokuvia Turussa esitetyn, Daniel Hjort -näytelmään perustuneen samannimisen oopperan tähdistä. 

Lehdessä on sen sijaan erilaisia tarinoita, kertomuksia, taruja. Näytti tähän painokseen yksi vitsikin mahtuneen. Kovin ovat erilaisia nykyaikaan verrattuna, vai mitä olette tästä mieltä?

 

Serbilaisia kansantaruja

Ensimmäinen myyrä

"Muuan talonpoika tahtoi kerran anastaa itselleen naapurinsa pellon.
Hän kaiwoi salaa peltoon kuopan, johon piilotti sitten pienen poikansa,
neuwottuaan ensin hänelle perinpohjin mitä hänen piti sanoa.
Sitten haki talonpoika pellolle tuomarin, naapurin ja pari todistajaa
ja huusi juhlallisesti heidän kuulleessaan:

- Oi maa, minä wannotan sinua itse ilmaisemaan kenen omaisuutta olet!

- Olen sinun omaisuuttasi! -- kuului ääni maan sisästä.

Ja tuomari julisti heti tuomion, että pelto oli tuon petollisen talonpojan oma.

Kun sitten tuomari, naapuri ja todistajat oliwat poistuneet pellolta,
alkoi talonpoika kiireesti kaiwaa poikaansa ylös kuopasta.
Mutta se oli aiwan turhaa; pojastaan hän ei löytänyt jälkeäkään.
Tuskanhuutoihinsa hän sai tosin waastauksen, mutta pojan ääni
kuului yhä sywemmältä ja sywemmältä maan sisästä ja
wihdoin muuttui hänen poikansa peltomyyräksi.

Tällä tawoin syntyi ensimmäinen myyrä maailmaan."

 

 

Yle uutisoi vuonna 2013 siitä, miten "Klassikkosadut eivät sovi kaikille". Muistaisin jostain lukeneeni, että Grimmin veljesten satuja olisi muokattu aika runsaallakin kädellä jo siinä vaiheessa, kun niistä tehtiin Disney-versioita. Niin, lapsena lempisatuni oli Kolme pientä porsasta. Onhan se aika karua näin aikuisena ajatella, että koko satu perustuu siihen, miten kaksi kolmesta porsaasta menettää kotinsa... 

Sukututkimukseni eivät ikinä etene, kun joka kerta poikkean lukemaan jotain täysin omaan aiheeseeni kuulumatonta ja millään tavalla liittymätöntä asiaa. Näiden harhapolkujen kautta olen kuitenkin aina oppinut jotain uutta tai päässyt tutustumaan eri aikakausien elinoloihin. Esipolvet jaksavat kyllä odottaa löytymistään...

Janoiselle retkeläiselle lähde on helpotus. Raikasta pohjavettä virtaa maan pinnalle ja matkalainen voi sammuttaa janonsa. Sukututkijan näkökulmasta lähde on myös helpotus, joskin tässä kohdin kyseeseen tulee varsin erityyppinen lähde. Lähteitä myös löytyy paljon, kun vain osaa hakea oikeasta paikasta.

Sukututkimuksen aloittamiseen tarvitset kolme asiaa:

1. Henkilön nimen
2. Syntymä- tai kuolinajan
3. Syntymä- tai kuolinpaikan

Kyllä olisin ollut äärettömän iloinen, kun olisin tämän tiennyt silloin, kun itse lähdin tälle sukututkimuspolulleni. Homma lähti tällaisella itselleni tyypillisellä "vauhti 100 - äly 0" -taktiikalla. Itsestäni taaksepäin laskettaessa 4. esipolvessa eli yksi mies, josta sukumme vaikeni kuin muuri. Lapsille annettiin epämääräisiä vastauksia kysymyksiin ja muuten ei miehestä mainittu sanaakaan. Aloittaessa mulla oli käytössä nimi, hautauspaikkakunta ja Google. Tahkoin vähän turhan pitkään näiden kimpussa pääsemättä millään tavalla eteenpäin.

Lopulta kyllästyin ja heitin Googleen toisen nimen, jonka kautta pääsin tutustumaan Geniin. Olikin melkoinen yllätys, kun kyseiselle herrasmiehelle kirjatut vanhemmat eivät vastanneet lainkaan minulla ollutta tietoa. Enpä siinä sitten osannut oikeaa tietoa etsiä mistään muualta, kuin suvussamme 90-luvulla tehdystä jälkipolviselvityksestä, joka lähti tämän kyseessä olleen herrasmiehen isästä.

Onneksi aivoissani on vielä jokin loogisen ajattelun osanen sijoillaan, koska aika nopeasti tuli se ajatus, ettei tämä näin voi mennä. Siispä Google auki ja hakusanaksi "sukututkimus". Listan kärkipäässä löytyivät Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Evankelis-lueterilaisen kirkon sukututkimusta käsittelevä nettisivu. 

Seuraavat viikot kuluivatkin seuran sivuilla, lukien ohjeita sukututkimuksen aloittamiseen ja suunnitelmia tehden. Erityisesti tietosuojan kanssa käytin runsaasti aikaa, ja siihen kannustan muitakin keskittymään. Vastuullisuus henkilötietojen oikeasta käsittelystä on sukututkijoidenkin kohdalla tärkeää!

Jep. Eipä tätä olisi seuran sivuilla voitu juurikaan paremmin kuvailla. Kyllä niin lähti lapasesta! Aloittelevalle sukututkijalle annetaan ohjeeksi valita tutkimussuunta tai sukuhaara. Sitten määrätietoiseen tiedonkeruuseen. Tässä kohdin kannattaa olla erityisen utelias, sillä mikään muu ei kannattele tutkijaa eteenpäin kuin ääretön halu saada tietää enemmän.

Miksi tyytyä yhteen, kun voi saada monta? Minä valitsin tutkittavaksi neljä sukuhaaraa! Ihan vain sillä perusteella, että jos yhdessä tulee stoppi, niin voin tehdä seuraavaa. Jos jokin haara kyllästyttää, niin toisessa varmasti löytyy jotain mielenkiintoista. 

Ja niinpä uppouduin vähän kerrallaan syvemmälle ja syvemmälle digitaalisten arkistojen syövereihin. Rippikirjoissa vastaan tuli talollisia, renkejä, piikoja, kirkonisäntiä, pappeja, sotilaita, aatelisia ja kuninkaallisia. Tallensin nimiä, syntymäaikoja ja perhesuhteita tietoihin ajatuksena, että palaan niihin myöhemmin ja tarkastan, että linjat tosiaan pitävät paikkansa. Että sukupuuhuni todella kuuluu keskiaikainen italialainen kuningas!

Olisi vaan pitänyt ymmärtää, että sukututkimusta tehdessä ei olla sienimetsällä. Sukututkimuksessa ei kerätä vain niitä parhailta näyttäviä yksilöitä. Niitä mitättömiä yksilöitä ei jätetä selvittämättä. Eikä varsinkaan jätetä löytypaikkaa merkitsemättä!!! Siinä on vaarana se, että löydös italialaisesta kuninkaasta katoaa ja vain muisto jää.

Jos aloittavalle sukututkijalle haluaisin jonkin ohjeen antaa, niin ennen kuin teet mitään muuta, opettele merkitsemään ensimmäisenä lähde!

Kyllä! Ettekä usko, miten paljon koulussa jätetään kertomatta!

(Image by Rosy - The world is worth thousands of pictures from Pixabay)

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä oli oikein osuva tervetulotoivotus näin sukututkijan näkökulmasta! Arkistoa avatessa ei koskaan tiedä, millainen maailma seuraavaksi avautuu. Jännitys säilyy kerrasta toiseen eikä tutkimusta aloittaessa voi koskaan tietään, mihin se päättyy. Tai milloin... Illat ovat monesti venyneet tämän harrastuksen parissa.

Sukututkimus on parhaimmillaan tarinoiden kertomista ja niiden tallentamista. Nimien ja syntymäaikojen kerääminen on vielä itsessään helppoa, mutta tutkittavat henkilöt heräävät eloon, kun heidän ympärilleen kerätään myös tietoa ihmisestä itsestään. Jokainen meistä on tarinansa ansainnut!

Tämä blogi ei ole sukusivusto. Tässä blogissa et pääse kurkistamaan yksittäisen suvun historiaan. Täältä et tule löytämään valmiita sukupuita tai kattavia henkilökuvauksia. Täältä pääset tutustumaan minun tutkijan tarinaani. Ehkäpä saat vähän apuja omaan tutkimukseesi? Vinkkejä etsimiseen? Apua digitoitujen aineistojen käsittelyyn?

Tervetuloa kasvattamaan sukupuuta kanssani!